Ylitornio. Lohijärven Kuohun järjestämissä kyläviesteissä päästiin 30- juhlavuoden kunniaksi hyvään osanottoon, sillä neljään eri viestiin osallistui Mellakoskella peräti 34 joukkuetta.Vanhan hyvän ajan tunnelma oli tallella tässä tapahtumassa, viestejä on järjestetty samalla toimivalla sapluunalla v. 1976 lähtien.Vekaraviestin voitto meni Jenna ja Joni Kankaalle Mellajärveltä. Johanna ja Niina Alanenpää Aavasaksalta tarjosivat hyvän vastuksen. Kisassa oli mukana monta vekarajoukkuetta, jotka saavat osallistua kisaan vielä monta vuotta. Kolmen polven viestin voitti jo kahdeksannen kerran peräkkäin Mauri Kreivin joukkue Väystäjästä. Tällä kertaa viestiin osallistui monta ensikertalaista, joten kolmen polven viestin tulevaisuuskin näyttää turvatulta. Perheviesti oli kyläviestien tasaisin kisa. Viestin johdossa olivat isien osuuden jälkeen Jääsköt. Lasten osuudella vaihtoon saapuivat kärjessä Laitamaat. Sanna Karjalaisen vahvan hiihdon ansiosta Reima Karjaisen joukkue Tengeliöstä otti neljännen viestivoittonsa. Kyläviestissä oli mukana peräti yhdeksän joukkuetta. Edellisvuosien voittaja Armassaari ei ollut tällä kertaa mukana, joten uuteen kiertopalkintoon saadaan nyt kaivertaa uusi voittajakylä Kopanmäki- Taroniemi. Kyläjoukkueissa oli ikäjakautuma poikkeuksellisen suuri, mikä sopiikin hyvin kyläviestien sukupolvia yhdistävään henkeen.
Tulokset:
Vekaraviesti
1. Jenna ja Joni Kangas 3.19
2. Johanna ja Niina Alanenpää 3.37
3. Joni ja Meri Palokangas 4.23
4. Milla ja Emilia Hallikainen 10.03
5. Martta ja Veera Lamsijärvi 11.57
6. Valtteri ja Niko Palokangas 12.24
Kolmen polven viesti
1. Mauri, Arttu ja Ari Kreivi 14.53
2. Anssi, Matias ja Ari Laitamaa 15.33
3. Mauri, Joni ja Sami Kreivi 15.54
4. Mikko Törmänen, Mareena ja Eija Jääskö 17.01
5. Pentti Lantto, Aki Uusimäki ja Sari Lantto 17.06
6. Anni, Veera ja Petri Palokangas 17.23
7. Antti, Tiina ja Heikki Lohiniva 17.46
8. Anni Palokangas, Johanna ja Piia Helminen 17.48
9. Raimo Bimberg, Henna ja Tarja Heikka 18.21
10. Raimo, Suvi ja Reima Karjalainen 19.30
11. Mauri Granath, Miia ja Irene Niskakoski 19.45
12. Anni, Joni ja Jukka Palokangas 23.49
13. Jukka, Heidi ja Juha Pirttimaa 24.25
14. Kaarina, Joni ja Terttu Kangas 28.38
Perheviesti
1. Reima, Rami ja Sanna Karjalainen 20.23
2. Ari, Markus ja Kristiina Laitamaa 20.26
3. Ari, Mareena ja Eija Jääskö 20.47
4. Jyrki Uusimäki, Ville Uusimäki ja Sari Lantto 21.20
5. Jukka, Meri ja Virpi Palokangas 27.13
Kyläviesti
1. Kopanmäki- Taroniemi 32.42
( Tommi Uusimäki, Tiia Hyrkäs, Jyrki Uusimäki ja Hannu Kenttämaa )
2. Kirkonkylä 35.02
( Markus Laitamaa, Arja Alatulkkila, Eero Viippola ja Ari Jääskö )
3. Tengeliö 1 36.07
( Juho Hasa, Mia Hasa, Rami Karjalainen ja Väinö Hasa )
4. Mellakoski 38.58
( Ville, Jenna, Petri ja Jukka Palokangas )
5. Tengeliö 2 40.09
( Janne Alanenpää, Sanna Alanenpää, Lauri Saarela ja Reima Karjalainen )
6. Väystäjä 41.12
( Arthur, Jaana, Sauli ja Sami Kreivi )
7. Kopanmäki 2 41.50
8. Mellakoski 2 49.23
9. Mellajärvi 51.23